Pönötystä purkujätteellä

Asiantuntijuuden ilmaisu. Kuva: Anne-Mari Liira / Turun yliopisto. Arkeologia.

Sivistysvaltiossa nukutaan pitkään sunnuntaisin. Ja kun noustaan aamiaispöytään, voidaan jälleen todeta, että tuuli on ehtinyt nousta ja hospitaalin muinoin omistamien saarien tarkistus jää tulevan viikon helteille.

Seilin kirkossa järjestettiin tänään yksi kesän kolmesta jumalanpalveluksesta, jonka päätyttyä palasimme jälleen vanhojen kuoppien ääreen. Kun kaivetaan koekuoppia, jotka tässä tapauksessa eivät myöskään ole toistaiseksi sisältäneet selkeitä, ääriviivoin määriteltäviä rakenteita, kuoppien dokumentointi perustuu pääosin valokuvaamiseen, mittauksiin ja sanallisiin kuvauksiin.

Kameran kanssa puuhailu ja ammattitaitoisen sihtaamisasennon etsiminen vaikuttaa ainakin työvaiheesta otettujen kuvien perusteella tahattoman koomiselta. Takymetrin ja kameran tähtäimeen tiukkana ja varman ruumiinkielen kera tuijottava arkeologi lieneekin yksi alan ammatillisuuden hilpeimpiä performansseja.

Laastista, tiilestä ja luusta koostuvaa purkumassaa. Kuva: Mikko Helminen / Turun yliopisto. Arkeologia.

Objektiivi heijasti päivän aikana lukuisia eri tasoja, joista tuoreimmat tulivat esiin uudesta koekuopasta 14. Avasimme tämän kuopan aiempien kuoppien kanssa yhtenäisiin linjoihin, aivan kirkon eteishuoneen kulmalle, etsiäksemme merkkejä pohjoisempaa tavatusta hirrestä. Tällä kohtaa kumpua maa kätki sisäänsä paksun laastista, tiilestä ja lukuisista eläinten luista koostuvan maansekaisen kerroksen. Massa on ilmeisesti liikkunut kummun paikalla muinoin sijainnutta rakennusta purettaessa ja myllättäessä tai sitten joskus myöhemmin tämän jälkeen. Purkujäte on muinaistutkijalle kiusallinen löytöyhteys, mutta antaa usein jännittävästi lähtöpaikkansa maamassoja koskevan läpileikkauksen.

Avainsanat: arkeologit, asiantuntijuus, Eläinten luut, luut, valokuvaaminen

Posted in: Kenttätyöt